Arborett® lattiat / ostajan opas 2021
My Image

Puulajit, ominaisuudet, pintakäsittelyt ja tehosteet

01 /esipuhe

Kertomuksia luonnosta

Arborett on viittaus luonnon monimuotoisuuteen. Puistoon, jossa kasvavat mitä erilaisimmat puut. Niistä me valitsemme kiinnostavimmat tuttavuudet ja valmistamme puulattioita, joissa luonnon hienot vivahteet saavat tilaa. Kumarru lähemmäs. Ne kertovat sinulle tarinan, joka on aina erilainen. Näitä ainutlaatuisia puita ei tarvitse hakea kaukomailta - useimmat ovat asuneet ihan tässä lähellä.

Luonnollista, aitoa ja rehtiä pintaa. Jykevää lankkua tai lankkuparkettia, jossa pintakerroksen paksuudessa ei ole säästelty. Puuta, jossa ei ole tippaakaan muovia tai lakkakalvoa. Sitä tekee mieli koskea yhä uudelleen. 
Kaikki eivät kuitenkaan toivo kotiinsa rustiikkia tai rosoa. Siksi haluttaessa valitsemme raaka-aineet harmonisimmista ja arvokkaimmista valikoimista ja huolittelemme pinnat siisteiksi ja sileiksi. Nämäkin lattiamme tuoksuvat ja tuntuvat silti aidolta, yksilölliseltä puulta. Tietenkin teemme tämän kaiken omin käsin alusta asti, vankalla puusepäntaidolla ja uusmaalaisella sitkeydellä.



Millaiseen kertomukseen Sinä lähdet?

02 /suunnittele oma lattiasi

Tämä kirja tutustuttaa sinut puulajeihin, pintakäsittelyihin ja tehosteisiin. Haluatko lisätietoa tai hinnan ja toimitusajan valitsemallesi tuotteelle? Merkitse valintasi valintaruutuihin ja saat tiedot suunnittelemastasi lattiasta.

03 /puulajit

Stacks Image 1310
Stacks Image 1312
Stacks Image 1314
Stacks Image 1316
Stacks Image 1331
Stacks Image 1333
Stacks Image 1335
Stacks Image 1337
Stacks Image 1345
Stacks Image 1347
Stacks Image 1349
Stacks Image 1294
Stacks Image 1296
Stacks Image 1298
tammi
saarni
muut
douglaskuusi
vaahtera
bambu
päärynäpuu
pihlaja

04 /lajitelma

eläväinen
Eläväinen lattia on huoliteltu mutta mahdollisimman luonnollinen, puun aitoa luonnetta kunnioittava. Oksat ja juonteet tekevät jokaisesta lankusta yksilön, jota käsityönä tehdyt paikkaukset pyrkivät vaalimaan. Tällainen on tyypillisin ekologinen Arborett-lähipuulattia.
puhtoinen & silkkinen
Puhtoinen lajitelma syntyy valikoiduista kappaleista eleettömämpiä, harmonisempia lankkuja. Oksien määrä on vähäinen ja puupaikkoja tai sydänjuovia ei esiinny. Puhtoinen puulattia sopii hyvin mm. laattalattian viereen, jolloin kontrasti tilojen välillä pysyy hillittynä.
karski
Karski lajitelma syntyy puusepän käsissä ja on täysin uniikki pinta. Puun ominaisuuksista tehdään entistä ilmeikkäämpiä korostamalla oksia, juovia ja syystruktuuria. Tilaukseen voi sisältyä lautojen reunojen rustiikkikäsittelyä kaapimilla ja raspeilla, työstöä kuperaksi, päätyjen rouhintaa, monisävyistä värikäsittelyä jne. Kolmiuloitteiset struktuurikäsittelymme Karskiin pintaan tuovat vielä lisää vaihtoehtoja ainutlaatuisen lopputuloksen saavuttamiseksi.
Eläväinen lajitelma on saatavissa useimmilla puulajeilla. Lajitelmassa sallitaan oksat, puupaikat, pihkaviirut ja pienet kolot, sydänjuovat ja pintahalkeamat, sekä värivaihtelu ja muu puulajille ominainen luonnollisuus.
Lajitelmassa ei sallita lahoa, sinistymää, hyönteisvahinkoja tai kaarnaa / kuorta.
Eläväinen pinta on käsityönä kitattu ja paikattu oksa- tai lapepuupaikoin, sekä hiottu, harjattu tai muulla tavoin viimeistelty asiakkaan tilauksen mukaan. Paikkauksia ei voida toteuttaa vannesahapintaisiin tuotteisiin ja rajoitetusti harjattuihin tuotteisiin.

Lajiteltu eläväinen on luokka, jossa on käytetty Eläväisen lajitelman raaka-ainetta, mutta laudat on lajiteltu yksilöllisesti sopimaan mahdollisimman yhdenmukaiseksi kokonaisuudeksi. Lisäksi oksien määrä on vähäisempi eikä lajitelmassa ole pihkakoloja tai sydänjuovia. Lajitelman saatavuus on rajoitettu.
Puhtoinen lajitelma on saatavissa mm. tammella, saarnella sekä rajatusti lehtikuusella ja douglaskuusella. Lajitelmassa oksien määrä on vähäinen ja syykuvio harmoninen. Tietyillä puulajeilla, kuten tammella ja saarnella, esiintyy niille ominaista ruskean ja vaalean puuaineksen vaihtelua. Lajitelmassa sallitaan pienet oksat kittauksineen (puulajista riippuen eri määriä), paikatut yksittäiset hiushalkeamat ja muu puulajille ominainen luonnollisuus.
Lajitelmassa ei sallita lahoa, sinistymää, oksapaikkoja tai kaarnaa / kuorta.
Puhtoinen pinta on käsityönä kitattu sekä hiottu ja pintakäsitelty asiakkaan tilauksen mukaan.

Eri puulajeilla on ominaiset piirteensä syykuvion, värivaihtelun, oksaisuuden, pinnan struktuurin ja elävyyden suhteen. Tilauksen yhteydessä määritellään yksilöllisesti kulloisenkin tilauksen mukaiset laatuehdot.

Silkkinen lajitelma on erikoisversio Puhtoisesta lajitelmasta. Lajitelmaan hyväksytään vain satunnaiset pienet helmioksat (halkaisija alle 8mm) ja laudat, joissa ei ole pinta- ja sydänpuun värivaihtelua.
Karski lajitelma on yltäkylläinen puupinta luonnon monimuotoisuutta korostaen. Puuseppämme toteuttavat pinnan käsityönä korostaen puun ominaisuuksia. Lajitelma sopii hyvin rustiikkia ilmettä tavoittelevaan tyyliin, eikä lattiaa tarvitse välttämättä pintakäsitellä lainkaan. Saatavana parketti- sekä massiivilattiana.

Karskiin lattiaan käytettävät menetelmät vaativat onnistuakseen luonteikasta puumateriaalia, minkä vuoksi raaka-aineena on puulajin rustiikkisin lajitelma. Lähtökohtaisesti yksityiskohtien määrää ei ole rajattu, mutta tilauksen yhteydessä raja-arvot ja käsittelyn voimakkuus voidaan määritellä. Lajitelmassa sallitaan oksat, pihka- ja oksakolot, sydänjuovat, värivaihtelu, pienet kaarnarosot ja yksittäiset hiushalkeamat ja muu puulajille ominainen luonnollisuus.
Lajitelmassa ei sallita lahoa, sinistymää, väri- eikä kaatovikoja.

05 /pinta

satiinihiottu
Sileä, siisti, helppohoitoinen. Lattian pinta hiotaan prosessin aikana kahdesti kuivana sekä kahdesti kostutettuna. Näin pienimmätkin nousevat kuidut saadaan poistettua ja lattia saa likaa hylkivän, satiinisen sileyden.
harjattu
Harjattu pinta on elävän tuntuinen, kun puun kovat juonteet ja oksat korostuvat. Lattiasta tulee kulutuskestävämpi ja etenkin vaaleat pintakäsittelyt saavat voimakkaamman sävyn. Harjaustehosteen voimakkuuteen on useita vaihtoehtoja miedosta radikaaliin.
kivihierretty
Hierretyn puun pinta on karkea. Tämä lattia suorastaan odottaa käyttöä ja kulumista! Alussa erottuva karkeus kuluu vaihtelevasti ja vähitellen lattiasta tulee ”ikiaikaisen” näköinen. Edes pintakäsittely ei ole välttämätön, sillä puu kyllästyy käytössä ja sen pintasolukko sulkeutuu likaa hylkiväksi. Tällaisia lattioita voit nähdä vaikka vanhoissa linnoissa.
sahattu
Uniikki, näyttävä, ajankohtainen. Vannesahan jälki näkyy lattiassa ja korostaa voimakkaasti puun aitoutta. Maailmalla sahapintaiset lattiat ja paneelit ovat nyt muodissa. Me teemme niitä kotimaisista puista käsityönä, lankku lankulta ja pintakäsittelemme ne sävyöljyllä. Tämä lattia on todellinen katseenvangitsija!

06 /käsittely

Väriöljy
Suosituin pintakäsittelymme on sävyöljymenetelmä. Käyttämämme öljy perustuu mullistavaan nanoteknologiaan: se reagoi puun solukon kanssa värjäten puun sisältäpäin tehokkaammin kuin mikään muu öljytuote. Öljymme on muoviton ja kokonaan imeytyvä, täysin kalvoa muodostamaton puunsuoja. Samalla se on erittäin terveellinen ja sisäilmaturvallinen. Sen haihtuvien orgaanisten päästöjen määrä, tutummin VOC-arvo, on tasan 0,0%, ainoana markkinoilla! Värisävyt tekevät jokaisesta lattiasta yksilöllisen ja valinnanvaraa riittää: sävyvaihtoehtoja on lähes 500!
kovavaha
Luonnollinen ja terveellinen öljykäsittely voidaan viimeistellä "hard wear layer" -lisäkerroksella, jos mm. kotieläinten vuoksi pintaan halutaan vielä enemmän kulutuskestävyyttä. Öljyn päälle tehdään kovavahaöljykäsittely, jolla pinta saa himmeän hohdon ja vahvan suojan. Käsittelyä voidaan tarvittaessa uusia ja näin ylläpitää puupinta aina siistinä ja kestävästi suojattuna. Menetelmä on käytössä pääosin julkisissa tiloissa hotelleista konserttisaleihin kautta maailman.
PRE AGED
Vanhan näköinen uusi lattia! Tätä asiakkaamme ovat vuosia toivoneet, ja nyt meillä on keinot sen toteuttamiseen. Pre Aged -käsittely korostaa upeasti syykuvion ja oksakohtien kontrastia ja tuo ilmeeseen sopivasti rustiikkisuutta ja moniulotteisuutta. Vanhaa ilmettä voidaan yhä tehostaa erikoiskäsittelyillä, kuten käsityönä valmistettavalla urapontilla, kuperalla hionnalla tai struktuuriharjauksella. Puu on hyvin suojattu samalla tavalla kuin sävyöljykäsittelyllämme, ja luonnollisesti tämäkin käsittely on terveellinen ja turvallinen sekä täysin VOC-vapaa.
puuvalmis
Aina lattiaa ei tarvitse käsitellä millään kemikaalilla. Luonnollinen käyttö ja kuluminen tekevät lattian pinnasta kovan ja sileän, ja jokusen vuoden kärsivällisyys palkitaan huippuhienolla, ikiaikaisen oloisella lattialla. Puuvalmis lattia on paikallaan myös silloin, kun se halutaan lakata tai maalata paikan päällä, perinteisimmän lopputuloksen saavuttamiseksi.

07 /sävy

mä kirja
valkoiset sävyt
vaaleanharmaat sävyt
tummanharmaat sävyt
vaaleanruskeat sävyt
tummanruskeat sävyt
mustat & muut sävyt

08 /rakenne

vakiopaksuusParketti 14-18 mm
ERIKOISOHUTParketti 8-12 mm
ITSEKANTAVAParketti 24-30 mm
MASSIIVIPUULankku 26-44 mm

VAIHTELEVA LEVEYSUpea lattia syntyy yhdistämällä kahta tai kolmea hieman poikkeavaa leveyttä. Myös erikoislajitelma tai poikkeuksellisen leveä tuote voidaan helpommin toteuttaa, jos raaka-aineesta hyödynnetään eri leveyksisiä kappaleita. Lisäksi luontoa säästyy, kun puu voidaan käyttää tarkemmin.
Ei vaihtelevaa leveyttä
Vaihteleva leveys on mahdollinen vaihtoehto

Lankun pituusParkettimme valmistetaan yleensä noin 2100 - 2400 mm pituisina. Mahdolliset muut pituudet 500 - 2450 mm. Massiivilankkulattioissa pituudet yleensä vaihtelevat 3000 - 4500 mm välillä. Voimme myös valmistaa tasapituiset lankut. Mahdolliset muut pituudet 500 - 6000 mm.
Mahdolliset lisätiedot ja toiveet lankkujen mitoista:
Puulaji vaikuttaa suuresti saatavilla oleviin mittoihin. Mm. tammi- ja saarnilankkuja saa leveinä, aina lähes 400mm asti, kuusi- ja mäntylankkuja taas löytyy jopa yli 6 metrin pituisina.

Leveyden kasvaessa myös lankun paksuutta on kasvatettava, jotta muotopysyvyys säilyisi asennetulla tuotteella.

Lajitelma vaikuttaa saatavilla oleviin mittoihin. Leveämpiä lankkuja löytyy lajitelmissa Karski ja Eläväinen, Puhtoinen lajitema on usein kapeampi.

Nimellismitoista sallitaan <3% poikkeama leveydessä eräkohtaisesti, pituudessa kappaleittain.

09 /tehosteet

Ruutuladonta
Ruudun koko 300-2400mm
Kehyslankut huoneen reunoille
kalanruoto & muu kuvioladonta
monisävyladonta & laivankansilattia

10 /omat tiedot

Lattia asennetaan itse
Pyydän tarjouksen asennuspalvelusta
Tarkistathan, että sähköpostiosoite on kirjoitettu oikein, kiitos.
Kiitos! Lomake on onnistuneesti lähetetty.×
Voi ei, jokin meni pieleen, lähetys ei vielä onnistunut...×